Metsän arviointi

Ota yhteyttä

Metsänomistajan asialla vuodesta 1991

Yrityksemme juuret ovat yksityisessä metsänomistuksessa ja yrittäjät ovat edelleen metsänomistajia. Toimintamme lähtökohtana onkin metsänomistajan hyödyn maksimointi kaikissa metsätalouden vaiheissa.

Metsäsuunnitelma

Metsäsuunnitelmat ja tila-arviot, hyvä suunnitelma on perusta kannattavalle metsänhoidolle

Tila-arvio

Tila-arviot myyntiä, sukupolven vaihdosta tai muuta arvon määritystä varten

FSC ja METSO

FSC-suunnitelmat, METSO- ja muut suojelukohteet

Metsäsuunnitelma

Metsäsuunnitelma tehdään metsänomistajan tavoitteiden mukaan ja tämä näkyy ennen kaikkea tehtävissä toimenpiteissä, eli hakkuissa ja hoitotöissä. Metsäsuunnittelun kannalta onkin tärkeää, että metsänomistaja tiedostaa omat tavoitteensa ja että suunnitelija ymmärtää ja sisäistää ne.

Teemme aina metsänomistajan tavoitteiden ja periaatteiden mukaisen metsäsuunnitelman joka miellyttää omistajaa. 

Tila-arvio

Tila-arviosta selviää metsätilan käypä arvo. Arvion pohjana on metsän puumäärä, laatu, ikä ja- puutavaralajijakauma, taimikoiden määrä ja maapohjan arvo. Tähän lisätään odotettavissa olevat tulot ja välittömät menot sekä muut hinnan korjaukset.

Avullamme saat metsästäsi tarkan ja puolueettoman arvion. Tila-arviot tehdään aina käyttötarkoitukseen soveltuvaksi, verotusarvo, metsätaloudellinen arvo ja käypä arvo

FSC-suunnitelmat ja suojelualueet

Suunnittelemme FSC-kohteita ja suojelualueita, kuten METSO-kohteita.

Meillä on useamman vuoden kokemus FSC-sertifioitujen metsien suunnittelusta. Meiltä saat metsäsuunnitelman, missä FSC-kriteerit on huomioitu kattavasti ja suojeluvaatimukset toteutettu tehokkaimmalla tavalla.

Suunnittelemme ja haemme myös METSO-kohteet

Yhteystiedot

Ota yhteyttä tai täytä viereinen lomake, niin katsotaan löytyykö metsistä hyviä kohteita metsänlannoitukseen!

Mikko Räsänen

040 632 6925

mikko.rasanen@ismetsatoimisto.fi

Jätä yhteydenottopyyntö metsäsuunnittelusta

Viestin tarkoitus

Yhteydenoton tarkoitus